Maataloustuet pitäisi sitoa ekologisuusindeksiin

Huom! Tämä kirjoitus käsittelee blogi-teksteille tyypilliseen tapaan vain yksittäistä asiaa, tässä tapauksessa maataloustukia. Tämä kirjoitus ei käsittele ruuan jalostuksen ja kaupan ohjaamista erilaisella sääntelyllä, eikä kommentoi esimerkiksi S- ja K-ryhmien kartellien viljelijöille aiheuttamia ongelmia tai kuluttajan vastuuta.

Vapaiden markkinoiden kaikkivoipuuteen vahvasti uskovat olisivat toki valmiit lakkauttamaan maataloustuet täysin, mutta mitäs sitten jos markkinat lakkaavat toimimasta? Kuinka kauan kestäisi käynnistää 5 miljoonan ihmisen ruokkimiseen tarvittava ruuantuotanto, jos lähtötaso olisi nollassa ja maailmanmarkkinat eivät toimisi?

Maatalous on yksi merkittävimmistä tavoista, joilla ihminen vuorovaikuttaa elonkehän ja maapallon kanssa. Riippuu pitkälti harjoitetusta maataloudesta pysyykö maaperä hedelmällisenä ja tuottavana vai vaurioituuko maaperä hedelmättömäksi kohtalokkain seurauksin. Yhteiskunnat voivat siis tietyssä mielessä itse päättää panostavatko ne tulevaisuuteen vai vievätkö kaikelta hyvinvoinnilta pohjan pois raiskaamalla maaperän. Tunnetuin jälkimmäisen vaihtoehdon valinneista yhteiskunnista lienee Pääsiäissaari.

Siksi Suomen ja EU:n olisi syytä vakavasti miettiä ja tutkia ekologisen kestävyyden merkitystä maataloustukia myönnettäessä. Tuemmeko tällä hetkellä verovaroin ruokaturvaa vai maaperän eroosiota, vesistöjen rehevöitymistä ja luonnon kantokyvyn ylittämistä?

Ekologisella kestävyydellä ei ole kenenkään mielipiteen kanssa sen enempää tekemistä, kuin muillakaan luonnon laeilla. Joko jokin tuotantotapa on ekologisesti kestävämpi, tai sitten vähemmän kestävä. Tiede on se työkalu, jonka avulla asian pystyy selvittämään niin tarkasti ja varmasti kuin on inhimillisesti mahdollista.

Nykymuotoisen maatalouden on osoitettu aiheuttavan vesistöjen suurimmat päästöt, merkittävät päästöt ilmakehään ja köyhdyttävän selkeästi sekä lajien monimuotoisuutta, että maaperän ravinteikkuutta ja hedelmällisyyttä varsinkin pitkällä aikavälillä.

En tiedä mikä ruuan tuotantotapa on ekologisesti kestävin, mutta tieteen avulla sitä voidaan etsiä ja entisestään kehittää.

Siksi mielestäni pitäisikin kehittää ekologisuuskerroin tai – indeksi, josta voisi lukea kunkin tuotantotavan ekologisen kestävyyden. Vastuuta tuon kerrointoimen kehittämisestä ei saisi tietenkään antaa yhdellekään poliitikolle, maanviljelijälle tai muulle maatalouden yksittäiseen sidosryhmään kuuluvalle lobbarille. Maatalouden sidosryhmiä olisi toki hyvä kuulla, mutta ei esimerkiksi työttömillekään anneta päävastuuta työttömyyskorvauksista päätettäessä, vaikka heitä prosessissa kuultaisiin. Sen sijaan tämäkin asia pitäisi määrittää puolueettomasti, eli kylmän tieteellisesti jonkun riippumattoman elimen toimesta.

Tuolla elimellä ei saisi olla mitään muita intressejä, kuin eri maatalouden tuotantotapojen ekologisen kestävyyden selvittäminen. Tästä syystä jokin tarkoitukseen kehitetty tietokoneohjelma selviytyisi luultavasti parhaiten tehtävästä (ks. Robotit tutkijoina). Ihmisiä ja eläimiä kun tuppaa kiinnostamaan mm. henkilökohtainen hyvinvointi, tuttujen miellyttäminen ja lahjukset. Sen sijaan avoimella lähdekoodilla toteutettu tutkimusohjelmiston syvimmätkin ”mietteet” voisi olla koko kansakunnan valvonnan alaisia.

Jos tai kun saisimme selvitettyä edes suuntaa antavasti eri tuotantomenetelmien ekologisen kestävyyden, voisimme kuvata tuota kestävyyttä jollain yksiselitteisellä ja yksinkertaisella kertoimella. Tällaista kerrointa voisimme taas käyttää apuna määritettäessä kunkin tuotantomenetelmän ja maatilan ansaitsemia maataloustukia.

Selkeästi epäekologisilla tuotantomenetelmille kerroin olisi negatiivinen, joten niille pitäisi myöntää negatiivista maataloustukea periaatteella ”saastuttaja maksaa”. Ekologisille tuotantotavoille kerroin olisi puolestaan positiivinen ja sitä korkeampi mitä paremmin tuotantotapa turvaisi ruokaturvan myös tulevaisuudessa. Näin voisimme objektiivisesti palkita niitä, jotka toimillaan vaalivat yleistä hyvinvointia, turvallisuutta ja ekologista kestävyyttä ja siten turvaavat yhteiskunnan selviytymismahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

Miten maataloustukia pitäisi sitten käytännössä myöntää? Parasta olisi, jos yhteiskunta maksaisi ainoastaan todellisesta ja ekologisesti kestävästä ruokaturvasta eikä saastuttamisesta, maaperän köyhdyttämisestä ja vesistöjen rehevöittämisestä sekä kansakunnan myrkyttämisestä heikkolaatuisella ravinnolla.

Näin toimien me emme tukisi verovaroin ylellisyystuotteita, ylituotantoa emmekä luonnon kantokyvyn ylittämistä vaan ainoastaan poikkeusoloista selviämisen kannalta olennaista ruoan tuotantoa. Tämän tyylinen maataloustukien kansallinen järkevöittäminen voisi myös osaltaan helpottaa kehitysmaiden asemaa ruokamarkkinoilla.

Mielestäni maataloustuet voitaisiin myöntää vaikkapa seuraavanlaista karkeasti ilmaistua algoritmia (eli toimintaohjetta) soveltaen:

Käytetyt muuttujat

ek = ekologisuuskerroin

ekt = tilakohtainen ekologisuuskertoimen korjaustermi

rk = ruoka-aine- ja tuotantotapakohtainen ravitsemuskerroin

x = budjetoitu maataloustuen kokonaismäärä

M = tuotettua ruokatonnia kohti maksettavan maataloustuen määrä (yksikkönä € / t)

Tt = tarvittava tuotanto [(kulutus / henkilö / vuosi) * väkiluku]

Ty = viimevuoden ylituotanto

tm = tilakohtainen tuotantomäärä

Maataloustukialgoritmin luonnos

1.Määritetään kullekin tuotantotavalle ekologisuusindeksi.

    1.1.   Tutkitaan kunkin tuotantotavan ekologisuus

    1.2.   Kuvataan ekologisuutta kertoimella ek

    1.2.1.  epäekologisen luonnon kantokyvyn ylittävän tuotantotavan ek < 0

    1.2.2.  ekologisen ja luonnon kantokykyä vahvistavan tuotantotavan ek > 0

    1.2.3.  täsmälleen luonnon kantokyvyn rajalla olevan tuotantotavan ek = 0

    2.    Määritetään tilakohtainen ekologinen korjausvakio ekt

    2.1.   Jos tila on erityistoimilla saanut merkittävästi kasvatettua tilan ekologisuutta ko. tuotantotavalle tyypillistä paremmaksi on ekt > 0

    2.2.   Jos tila on suojelutoimien laiminlyönnillä pienentänyt tilan ekologisuutta ko. tuotantotavalle tyypillistä pienemmäksi on ekt < 0

    2.3.   Muutoin ekt = 0

    3.      Määritetään ruoka-aine- ja tuotantotapakohtainen ravitsemuskerroin rk

    3.1.   Mitä ravitsevampi, turvallisempi ja terveellisempi ruoka-aine on sitä korkeampi kerroin

    3.2.   Selkeästi epäterveellisten ruoka-aineiden rk < 0

    4.      Päätetään poliittisesti euromäärä x jonka olemme valmiit maksamaan ruokaturvasta

    4.1.   Määritetään siis tuotettua ruokatonnia kohti maksettavan maataloustuen määrä M (yksikkönä € / t)

    4.1.1.  Tähän tarvitsemme tarvittavan tuotannon Tt määrittämistä

    4.1.2.  Lasketaan M kaavalla M = x / Tt

    4.2.   Jos jonkun ruoka-aineen tuotanto ylitti aiempana vuonna kulutuksen, maataloustuen summasta xn vähennetään ylituotannolle Ty maksetut maataloustuet M*Ty

    5.      Myönnetään tilakohtaiset maataloustuet Mt

    5.1.   Tarkistetaan tilakohtainen tuotantomäärä tm

    5.2.   Lasketaan tilakohtainen maataloustuen suuruus kaavalla Mt = ∑[(ek + Ekv)* rk* tm *M]

    6.      Tarkistetaan kaikkien indeksien oikeellisuus ja koko järjestelmän toimivuus.

    Huom! Tämä algoritmi ei ole missään nimessä valmis tai täydellinen, vaan pikemminkin ensimmäinen luonnos ja keskustelun avaus tieteellisen menetelmän soveltamiseen maatalouden kehittämiseksi.

    Millä tavalla teidän mielestänne yhteiskuntamme ruuantuotantoa pitäisi tai kannattaisi kehittää?

    Olen Piraattipuolueen Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

    Tallennettu kategorioihin Kestäväkehitys, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

    Hyvitysmaksut ovat perseestä

    Ensinnäkin opiskelen itse tietotekniikkaa, joten minusta on hyvää vauhtia itse tulossa sisällön tuottaja. Lisäksi minulla on monia musiikkia tekeviä ja jopa musiikilla eläviä ystäviä, enkä todellakaan halua viedä heidän leipäänsä.

    Koska satun olemaan tulevaisuuden sisällöntuottaja, minulle olisi näennäisesti etua kannattaa erittäin vahvoja tekijänoikeuksia, ja lobata vaikkapa verotusoikeutta kaikkiin suomessa myytäviin prosessoreihin, koska niillä voitaisiin periaatteessa ajaa maksutta minun kirjoittamiani ohjelmia. (Huom. prosessoreita löytyy tietokoneiden lisäksi nykyään kutakuinkin kaikkialta pesukoneista kaukosäätimiin.)

    Näennäisesti, minun siis kannattaisi kannattaa yksityisen verotusoikeuden laajentamista kaikille sisällön tuottajille omaa uraani ajatellen. Käytännössä kuitenkin tuollaiset yksityisiä tahoja hyödyttävät verotusoikeudet, kuten tämä hyvitysmaksu, ovat täysin oman moraalikäsitykseni vastaisia.

    Jos minulle ohjelmoijana annettaisiin verotusoikeus kaikkiin prosessoreihin tai tallennuslaitteisiin, en voisi mitenkään eettisesti perustella, miksei myös vaikkapa rakennusmiehet saisi verotusoikeutta kaikkeen heidän rakentamiensa talojen sisällä tapahtuvaan liiketoimintaan? Tai miksi lääkärit eivät saisi vaatia provikoita heidän parantamiensa ihmisten loppuelämänsä aikana tienaamista ansioista?

    Vaikka minulla olisi itse tulevaisuuden ohjelmistokehittäjänä periaatteessa suuri houkutus ajatella vain lyhytnäköisesti omaa taloudellista hyvinvointiani ja ajatella juuri minun työni olevan niin erinomaista, että se oikeuttaa yksityiseen verotusoikeuteen, ei tuollaisissa yksityisissä verotusoikeuksissa ole vähän laajemmin ajatellen mitään järkeä.

    Jos ja kun sellaiset on annettu muusikoille ja elokuvien tekijöille niin mikä estäisi vaikkapa meitä tietotekniikan ammattilaisia vaatimasta vastaavia? Entä mikä estäisi lääkäreitä? Tai sillan rakentajia, putkimiehiä jne. Voisin helposti nähdä miten vaikkapa sillan rakentaneet raksamiehet perustelisivat ko. sillan tuottavan yhteisölle valtavia taloudellisia säästöjä, kun autoilijoiden ei tarvitse käyttää kiertoteitä jne. ja vaatia hyvitysmaksuja kaikilta sillan ylittäviltä henkilöiltä.

    Olisiko tässä jotain järkeä? Suostuisitteko sillanrakentajien vaatimuksiin? Entäpä suostuisitteko maksamaan vaikkapa putkimiehille hyvitysmaksuja menetetyistä tuloista joka kerta kun käytte suihkussa? Saattehan silloin vastikkeettomasti käyttää putkimiehen työn hedelmiä… Kukaan ei varmaan vaadi, että putkimiesten pitäisi tehdä työnsä ilmaiseksi, mutta toisaalta kukaan ei myöskään vaadi ihmisiä maksamaan veroja paskoille putkimiehille, joiden palveluksia eivät kaipaa ja joista he eivät ole koskaan kuulleet.

    Toisin kuin putkimiehillä, joillakin musiikkiteollisuuden edustajilla on oikeus verottaa minua, riippumatta siitä, että satun kuuntelemaan musiikkia, jonka leviämistä viralliset taidekartellit ovat yrittäneet vuosikymmenet estää – jopa sensuurilla.

    Samoin en usko juuri kenenkään kannattavan yksityisen verotusoikeuden antamista seksiteollisuudelle tai hotelleille vaikka käyttämällä tekijänoikeusjärjestöjen tapaa laskea menetetyt tulonsa, voidaan todeta piraatti seksin ja piraattimajoittumisen aiheuttavan molemmille aloille vuosittain miljardien tappiot yksin suomessa. Jostain kumman syystä meille sisällön tuottajille, tai ainakin joillekin meistä, moni on valmis antamaan yksityisen verotusoikeuden.

    Ehkäpä nääntyvä taiteilija on jotenkin tunteisiin vetoavampi kuin nääntyvä hotellin omistaja jonka tulot pahat piraattimajoittujat ryöstävät majoittumalla kavereidensa luona tai mökeillä hotellien sijaan…

    Allekirjoita addressi, ja kerro kaverille!
    Seis hyvitysmaksun laajentamiselle!

    Olen Piraattipuolueen Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

    Tallennettu kategorioihin Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

    Mietteitä poliittisen järjestelmän kehittämisestä

    Lueskelin juuri Matti Wibergin tietokirjaa Politiikka Suomessa. Sivulta 85 alkavat mietteet eri vaalijärjestelmistä saivat minut pohtimaan Suomessa käytössä olevan poliittisen järjestelmän ja erityisesti vaalitavan toimivuutta yhteiskunnan hyvinvointia ajatellen. Suomessa nykyään eduskuntavaaleissa käytössä oleva vaalipiirikohtainen suhteellinen vaalitapa suosii suuria puolueita. Tosin enemmistövaalit suosisivat suuria puolueita vielä enemmän.

    Wibergin mukaan kaikissa vaalijärjestelmissä ja äänestysmenettelyissä on joitakin periaatteellisesti vakavia ongelmia ja paradokseja. Tätä näkemystä hän painottaa peräti yhdeksän eri lähteen avulla, joten selvää on, ettei hän ole kriittisen näkemyksensä kanssa yksin. Tällä hetkellä kansanedustajaksi valitut toimivat reilusti alle 40 % valtuutuksella äänioikeutetuista[1]. Myös äänestysaktiivisuus on laskenut jo 40 vuoden ajan, ja erityisesti äänestysvilkkaus on hiipunut matalasti koulutettujen keskuudessa.

    Kuitenkin juuri matalasti koulutetut ihmiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä nykyiseen järjestelmään, ja siten heillä luulisi olevan eniten kiinnostusta saada edunvalvojia eduskuntaan. Äänestämisen kansanvaltaisuutta ja kannattavuutta yksilöiden silmissä voisikin mahdollisesti lisätä antamalla äänestäjille mahdollisuus halutessaan antaa ”miinus-ääniä”. Tämä tarjoaisi nukkuville äänestäjille vaalien boikotointia aktiivisemman tavan osoittaa halveksuntansa nykymenoa kohtaan.

    Vaalitavan muuttaminen on kuitenkin radikaali toimenpide poliittisen järjestelmän toiminnan kannalta ja radikaaleja asioita kannattaa mielestäni kokeille ensin pienemmässä mittakaavassa. Lääkeaineitakin testataan ensiksi pitkään eläimillä ja sitten vapaaehtoisilla pienillä testiryhmillä pieninä annoksina ennen kuin lääke lopulta päästetään suuren yleisön testattavaksi.

    Politiikka toimii täysin tämän tieteellisen varovaisuusperiaatteen vastaisesti, ja hyvin usein uusien lakien toimivuutta testataan kokonaisilla kansakunnilla.

    Mielestäni paljon järkevämpi ja tieteellisempi lähtökohta olisi suhtautua yhteiskunnallisiin muutoksiin kuten uusiin lääkkeisiin – testataan niitä ensiksi pienemmillä halukkaiden vapaaehtoisten joukolla ja pieninä annoksina. Esimerkiksi ”miinus-ääni” voisi alkuun vastata itseisarvoltaan vaikkapa vain ¼ tavallisesta äänestä. Luonnollisesti myös aloite kokeilulle pitäisi lähteä äänestäjien enemmistöstä ja alkuun vaikkapa kuntatasolla.

    Itse ainakin olisin valmis osallistumaan vaikka saman tien perustulon, suorandemokratian ja vapaan tiedon yhteiskunnallista toimivuutta testaaviin yhteiskunnallisiin kokeiluihin. Koska käytännössä vallanpitäjät haluavat yleensä pitää vallastaan kynsin hampain kiinni, tällaisia kokeiluja olisi luultavasti helpoin tehdä vallanpitäjien ulottumattomissa, eli kansainvälisillä merialueilla.

    En kuitenkaan näe kuitenkaan mitään periaatteellisia esteitä sille, että esim. Pielavedellä kokeiltaisiin negatiivisten äänien käyttämistä kunnallisvaaleissa jos sopiva enemmistö pielaveteläisistä niin haluaisi.

    Lähteet:

    [1] Matti Wiberg – Politiikka Suomessa, WSOY Oppimateriaalit Oy, 2006 s. 93

    Tallennettu kategorioihin Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

    Humanitaarista maahanmuuttoa parempi tapa auttaa?

    Voima -lehden numerossa 9/2010 sivulla 31 julkaistiin Euroopan maahanmuuttovastaisuuden noususta huolestunut kirjoitus Ihmiskasvoisen barbarian paluu. Kirjoitus väitti kaikenlaisen avointen rajojen politiikan kritisoinnin olevan vain ”ihmiskasvoista barbarismia”, johon luonnollisesti kenenkään sivistyneen ihmisen ei pitäisi sortua.

    Artikkeli kertoi 2000-luvun alun merkittävimmän tapahtuman olleen se kun ”maahanmuuttovastaisesta politiikasta tuli valtavirtaa”. Kirjoittajan mielestä maahanmuuttovastaisuuden osoitus on ”maassa maan tavalla” -periaatteen noudattaminen. Näin tuo kirjoitus siis leimasi barbaareiksi eurooppalaisten ohella kaikki vähemmistöryhmät ja luonnonkansat, jotka tahtovat pitää kiinni omista kulttuuripiirteistään omilla maillaan.

    Kun kirjoituksen etiikkaa soveltaa vaikkapa saamelaisiin aktivisteihin, täytyy heitä pitää rasistisina barbaareina. Tahtovathan he edelleenkin pitää itse kiinni omasta maanomistusoikeudestaan ja vaativat esim. meitä suomalaisia maahanmuuttajia kunnioittamaan omaa kulttuuriaan.

    Samoin artikkelin logiikan mukaan esim. aboriginaalit ovat rasistisia barbaareja, kun he vastustavat monikulttuuristen öljy- ja energiayhtiöiden toimintaa omilla maillaan. Törkeä osoitus aboriginaalien yrityksestä ”poistaa lähimmäisestä myrkylliset ja vahingolliset ominaisuudet” eli tässä yhteydessä länsimaiselle monikulttuurisuudelle tyypillinen taipumus riistokapitalismiin.

    Artikkeli rinnastaa vaatimuksen maan tapoihin sopeutumisesta suoraan ”maltilliseen antisemitismiin” kysymällä ”Eikö sama asenne toteudu myöskin tavassa, jolla hallituksemme käsittelee maahanmuuton uhkaa?’” Artikkeli päätetään vetoamalla kristilliseen lähimmäisen rakkauteen ja auttamishaluun. ”Vaikka tämä kaikki verhotaankin kristillisten arvojen puolustuspuheeksi, se itsessään on suurin uhka kristilliselle perinnölle.”

    Kyseinen väite voi olla hyvinkin oikeaan osuva, mikäli kristillisellä perinnöllä tarkoitetaan vain marttyyriutta, vainoihin alistumista sekä loputonta anteeksiantoa ja toisen posken kääntämistä. Jos kristillisellä perinnöllä viitataan sen sijaan rakkauden kaksoiskäskyyn ja lähimmäisen auttamiseen, artikkelin väite vetää mutkat aika suoriksi. Se nimittäin unohtaa täysin mahdollisuuden toteuttaa lähimmäisen rakkautta ruohonjuuritason kehitysyhteistyöllä. Tukea voi antaa, vaikka samaan aikaan vaatisi oman kulttuurinsa ja elämäntapansa kunnioittamista myös maahanmuuttajilta.

    On totta, että monet tiukempaa rajavalvontaa toivovat haluaisivat antaa omalle heimolle etuoikeutetun aseman ja keskittyä puhtaasti oman kansakunnan auttamiseen. Itseeni tämä ei kuitenkaan ainakaan sovi koska lahjoitan n. 3 % opiskelijan tuloistani nimenomaan kehittyvien maiden asukkaiden auttamiseksi Unicefin ja Pelastakaa lapset ry:n kautta.

    Tästä päästäänkin aiheeseen, eli mielestäni humanitaarinen maahanmuutto on huonoin tapa osoittaa lähimmäisenrakkautta ulkomaalaisille. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa humanitaarisen maahanmuuton tarkoittavan eriasiaa kuin pakolaisuus tai työperäinen maahanmuutto.

    Koska tämä ei ole uusi asia, on humanitaarisen maahanmuuton huonouteen vastattu jo ainakin jotenkin. Outi Lepola on vastannut tähän väitteeseen kirjoituksessaan ’Humanitaarinen maahanmuutto ja auttamisen etiikka’ näin:

    ”Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ei estä ottamasta myös kiintiöpakolaisia suoraan pakolaisleireiltä eikä tukemasta pitkän tähtäimen ratkaisuja lähtömaissa.”

    Eli eihän se turvapaikan hakijoiden vastaanottaminen periaatteessa estäkään muunlaista auttamista, mutta resurssien rajallisuus estää. Esimerkiksi omassa henkilökohtaisessa budjetissani tuo n. 3 % tuloistani, eli 20 € / kk on käytännössä kutakuinkin suurin määrä rahaa, jonka voin omistaa lähimmäisenrakkaudelle. (Ellen sitten ryhtyisi rikolliseksi, eli dyykkaamaan ruokani, tai muulla tavoin tekisi ihmeitä elämäntavalleni.)

    Nyt kun lähimmäisten auttamiseen käytettävissä olevat resurssit on määritelty, voimme päättää miten käytämme ne.

    Tarkastelkaamme ensimmäiseksi turvapaikan hakijan auttamista. Kahdellakymmenellä eurolla kuussa voisin ostaa turvapaikanhakijalle joka kuukausi: korin kaljaa tai parin päivän ruuat tai noin 1,5 vuorokauden vuokran.

    Toisaalta lahjoittamalla tuon 20 € / kk suoraan sinne missä apua eniten tarvitaan, voidaan kustantaa: 20 lasta kouluun Nepalissa / rokotteet kuutta tappavaa tautia vastaan / viidelle lääkitys, joka estää HIV-tartunnan äidistä lapseen synnytyksen yhteydessä.

    Ja tässä tulee valinnan paikka. Onko parempi auttaa n. 0,1 henkilöä selviämään Suomessa vai 5 – 20 henkilöä selviämään kehitysmaissa tai pakolaisleireillä?

    Mielestäni auttaminen ilman realismia ja resurssien käytön optimointia on vain silmänlumetta ja oman narsistisen, omahyväisen paremmuudentunteen pönkittämistä.

    Henkilö tai valtio, joka käyttää auttamisresurssinsa ottamalla muutaman avun tarvitsijan miljoonien joukosta luokseen, vaikka samoilla resursseilla voitaisiin auttaa kymmeniä tai satoja kertoja suurempaa joukkoa, on mielestäni puhtaasti tekopyhä tai sitten idiootti. Nk. suvaitsevaisten kirjoituksia lukiessani kallistuisin niiden yhdistelmään. Osittain turvapaikanhakijoiden paapomisessa on samaa narsistista hoivavietin ja ”suvaitsevaisuuden” pönkittämistä kuin vaikkapa lemmikin ottamisessa tai uhanalaisten lajien ”pelastamisessa” eläintarhoihin.

    Ottamalla vastaan turvapaikanhakijoita henkilö tai valtio voi näyttää koko maailmalle – tai ainakin niille naapureilleen, joilla on merkitystä – miten suvaitsevainen ja auttavainen hän on. Toisaalta turvapaikan hakija on silmien edessä, kun taas miljoonat pakolaiset ja nälkää näkevät viruvat jossain kaukana uutispimennon takana. Heidän hätänsä on paljon helpompi unohtaa. Ja kolmanneksi: resurssien käytön optimointi vaatii loogista päättelykykyä ja faktojen objektiivista tarkastelua.

    Mielestäni erityisesti Suomen harjoittamaa auttamispolitiikkaa voikin pitää perustellusti ns. taivaspaikka-arpajaisina. Miljoonien viruessa helvetissä pakolaisleireillä tarjoamme muutamille enemmän tai vähemmän sattumanvaraisille henkilöille taivaspaikkaa turvapaikan muodossa. Kenties näiden taivaspaikanhakijoiden vastaanottaminen lievittää niiden henkilöiden omaatuntoa, jotka edelleen avustavat helvetin ylläpitoa antamalla suoraa kehitysapua korruptoituneille diktatuureille, tuhoamalla kolmansien maiden mahdollisuuksia perinteisiin elinkeinoihin suuryritysten avulla ja estämällä niitä kehittymästä erilaisten kauppasaartojen ja suojatullien avulla.

    ps. Vaikka valtioiden kehitysavun muodossa on paljon kritisoitavaa, on kehitysavun tunnetuin kritiikki Dambisa Moyo’n kirja Dead Aid ilmeisestikin pankkiirien propagandaa.

    LISÄLUKEMISTA:

    ”… erivapaudet lisäävät maahanmuuttajien huonompaa sopeutumista yhteiskuntaan.”

    - Husein Muhammed

    ”Nur Mohamed pelkää, että Suomeen voi tulla merirosvoja ja ääri-islamilaisia perheenyhdistämisten varjolla. Hän ja oman yrityksen perustamista suunnitteleva Abdirahim Hussein, 31, suuntaisivat yhteiskunnan varat mieluummin auttamiseen paikan päällä Somaliassa.”

    Alkuperäinen julkaisu ja keskustelu uusisuomi.fi -sivuston blogissani.

    Tallennettu kategorioihin Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

    Unelmieni yhteiskunta

    Unelmieni yhteiskunnassa kaikki voivat luottaa toisiinsa. Luottamus on rakennettu yhteisen avoimen lähdekoodin periaatteilla toteutetulla luottamustietokannalla. Ajatella, miten vallankumouksellista olisikaan jos toistemme epäilemisen sijaan voisimme vain käydä netissä tarkistamassa tietyn henkilön luotettavuuden!

    Voimme majoittua toistemme luona ilman pelkoa varkauksista, sotkusta tai hyväksikäytöstä. Voimme lainata tavaroita toinen toisillemme luottaen saavamme ne takaisin sopimuksen mukaan.

    Unelmieni yhteiskunnassa oikeus omistamiseen on vaihtunut käyttö- ja pääsyoikeuteen. Näin jakamalla olemme luoneet kaikille mahdollisuuden käyttää ennennäkemättömän hyviä kulkuyhteyksiä, terveydenhuolto- ja opetuspalveluita. Autot eivät enää seiso suurinta osaa vuorokaudesta parkkipaikoilla, vaan sähkökäyttöiset automaattitaksit suhaavat ympäri kaupunkeja.

    Pesu-, tiski- ja muita kodinkoneita ei tarvitse enää valmistaa jokaiseen talouteen muutaman vuoden välein, vaan sen sijaan kaikilla on oikeus käyttää oman naapurustonsa superekologista ja täysautomaattista pesulaa. Naapurustossa hyörivä aurinkokäyttöinen siivousrobotti kiertää sopivassa syklissä huoneistosta toiseen. Luottamustietokanta, vertaispalaute ja ennen kaikkea arvomaailman ja kulttuurin kehittyneisyys varmistaa, ettei yhteisen hyvän työkaluja käytetä väärin.

    Vaikka kaikkien todellinen aineellinen elintaso on noussut tasolle, josta useimmat meistä voivat vain unelmoida, vaadittavan työn ja tuotannon määrä on romantanut. Kenenkään ei tarvitse enää raataa tehtaissa kymmeniä tunteja viikoittain valmistamassa pian hajoavaa krääsää. Sen sijaan teemme jotain, minkä nykyään käsitämme työksi, vain muutamia tunteja viikoittain – jos sitäkään.

    Uutta krääsää ei enää yksinkertaisesti tarvita, vaan tavarat, koneet ja laitteet on suunniteltu kestämään ja jaettaviksi. Työn sijaan kaikki voivat tehdä juuri sitä, mistä ovat unelmoineet tekevänsä sitten kun on rahaa ja aikaa. Aikaa on yllin kyllin ja rahan sijaan on pääsy kaikkeen, mitä rahalla on saanut.

    Kuka uppoutuu sävellystyöhön maailman parhaissa studioissa. Kuka kiertää maapallon ja vierailee aurinkovoiman ja ionimoottorien avulla lähes päästöttömästi vaikka kuussa. Kuka sukeltelee valtamerten syvyyksissä, samoilee viidakoissa tai uppoutuu avaruuden mysteereihin uutta tietoa etsien.

    Itse voisin keskittyä intohimoihini: yhä parempien ohjelmistojen ja hyvinvointiteknologisten järjestelmien suunnitteluun ja kehittämiseen. Taudintunnistus -algoritmien hiomiseen tarjoamaan yhä täsmällisempää hoitoa kaikille sitä tarvitseville. Maailman lääke- ja ravitsemustietopankin optimointiin, jotta parhaimmat hoidot ja keinot sairauksien ennaltaehkäisyyn olisivat mahdollisimman nopeasti kaikkien saatavilla.

    Maailman parantamiseen kyllästyessäni laulaisin, näppäilisin kitaraa ja alkaisin kenties jonain päivänä säveltämään elämäni toista biisiä. Ja sitten kolmatta, neljättä ja viidettä… Unelmieni yhteiskunnassa minullakin riittäisi kenties aikaa samoilla rakastamassani suomalaisessa luonnossa. Aivan varmasti unelmieni yhteiskunta myös vaalisi luontoa ja ympäristöä, niin että tulevatkin sukupolvet saisivat nauttia kaikesta sen kauneudesta ja elämän monimuotoisuudesta.

    Tallennettu kategorioihin Kestäväkehitys, Yhteiskunta | 1 kommentti

    Miksi politiikka on perseestä? (Osa 1)

    Politiikka ja asiantuntijuus

    Tärkein asia, joka poliitikon pitää nykyisessä järjestelmässämme hallita valtaan päästäkseen on edustajuus. Eli suomeksi sanottuna poliitikon ei tarvitse todellisuudessa tietää tuon taivaallista yhteiskuntamme perusmekanismeista, kunhan hän vain saa riittävästi ihmisiä äänestämään itseään. Juuri tämän takia poliitikot käyvät vakuuttavan puhumisen kursseja, kirjoittavat blogeja, oikoluetuttavat kaikki tekstinsä jne. jne.

    Koska nykyinen poliittinen järjestelmä on juurikin niin perseestä kuin se tällä hetkellä on, pidän itsekin blogia, oikoluetutan tekstini ja teetätän vakuuttavan oloisia flyereita. Sen sijaan olisi kuitenkin tärkeämpää keskittyä täysillä vain hankkimaan ja kehittämään tietoa keinoista, joilla yhteiskuntaamme voitaisiin kehittää. Hyvistäkään kehitys ideoista, kuten vaikka suorasta demokratiasta, hallinnon avoimuudesta tai tieteellisestä menetelmästä, ei ole valitettavasti juuri mitään iloa nykyisessä järjestelmässä ellei niitä edusteta vakuuttavasti.

    Esimerkiksi edellä mainittuja kolmea nykyisen järjestelmän radikaalia parannusehdotusta ei edusta tällä hetkellä Suomen eduskunnassa tietääkseni kukaan. Ja miten voisikaan – onhan mikä tahansa noista kolmesta jo yksinään valtava uhka nykyiselle maan tavalle.

    Miksi ihmeessä minä sitten haluan mukaan tuonne samaan poliittiseen perseilyyn?

    No enhän minä haluakaan vaan haluan yrittää saada perseilyn loppumaan. Katujen, torien ja netin ohella nykyisen järjestelmän parannusehdotuksista voisi koittaa tiedottaa myöskin järjestelmän sisältä ja mahdollisimman korkealta pallilta. Kyllähän kadunmiesten ja -naisten mielestä vallitseva yhteiskuntajärjestys on aina ollut perseestä. Harvemmin kuitenkaan esim. istuvat kansanedustajat, ministereistä ja presidenteistä puhumattakaan, ovat julistaneet sen järjestelmän olevan perseestä, joka heille vallan antoi.

    Tämä on kuitenkin aivan mahdollista kuten edustaja Markku Uusipaavalniemi on osoittanut mm. eduskunnan täysistunnossa. Tai kuten 1940-luvulla Suomen puolustusministerinäkin vaikuttanut pasifisti Yrjö Kallinen on nauhoitetuilla puheillaan osoittanut.

    Kenties jos vallitsevan järjestelmän kritiikkiä esitettäisiin useammalla suulla sen näkyvimmiltä paikoilta, kansa alkaisi heräämään tieteellisesti perusteltuun muutoksen välttämättömyyteen ja alkaisi harkita erilaisten yhteiskuntamallien hallittua kokeilemista vakavammin.

    En kuvittele olevani yli-inhimillisen kykeneväinen vastustamaan korruptoitumista kymmenien ammattilobbareiden ristipaineessa. Pitäkää siis hyvät ihmiset silmällä, että tajuan lopettaa politikointini viimeistään sitten, kun alan toimillani tukemaan poliittista perseilyä. Eli muistakaa Suomessa olevan käytössä suhteellinen vaalitapa, eli henkilölle annettu ääni on oikeasti ensisijaisesti henkilön puolueelle annettu ääni!

    Esim. ainakin toisinaan ihan fiksuja puhuvan Sauli Niinistön äänillä Kokoomus sai eduskuntaan 5 edustajaa lisää rynnimään läpi mm. 70 miljardin euron korruptiopaketin Kreikan tukipaketiksi naamioituna. Se meni jo ennestään koko talousjärjestelmän suurimmat voitot kahmivien yksityispankkien hyväksi.

    Nykymuotoinen politiikka on mielestäni perseestä, koska se ei näytä tekevän juuri kenestäkään muuta kuin edustamisen, valehtelun ja korruption ‘asiantuntijoita’.

    ps. Pidätän oikeuden tekstin myöhempään oikoluetuttamiseen ja edustavampien linkkien etsimiseen.

    pps. Kannattanee tutustua Kansan muisti -verkkopalveluun. Jotain tällaista maailma ehdottomasti tarvitsee korruption kitkemiseksi järjestelmästämme.

    Tallennettu kategorioihin Politiikka, Yhteiskunta, Zeitgeist | 1 kommentti

    Sikapandemian innoittama suuri ratkaisuehdotusten aalto?

    Tuula Malin pohtii blogi-kirjoituksessaan “Sikapandemian suuri syyllisjahti“, miksi sikainfluenssarokotteita ei tutkittu tarkemmin ennen niiden käyttöönottoa, ja kenelle kuuluu vastuu rokotteiden sivuvaikutuksista, kuten narkolepsiasta. Malin myös arvostelee kansallisten terveysviranomaisten toimintaa rokotusten kanssa.

    Niin, eihän kansa useinkaan ratkaisuja ja muutosta parempaan kaipaa vaan niitä syyllisiä ja syntipukkeja, vai miten on?

    Malin kuitenkin itsekin kirjoittaa

    -Jos uhka-arviot olisivat toteutuneet emmekä olisi varautuneet niin roikkuisimme nyt hirressä, toteaa haastattelemamme tutkimusprofessori Petri Ruutu Terveyden ja hyvivoinnin laitokselta.

    Globaaliyhteiskuntamme on haavoittuvaisempi kuin koskaan. Mustansurman kaltaiselta rutolta saattaisi kestää vuosisatojen sijaan vain päiviä levitä kokonaisen mantereen reunalta toiselle matkustajavirtojen mukana. Silti possunuhakohu osoittaa oikeustajumme, viranomaiskäytäntöjemme ja ongelmienratkaisukykymme olevan aika keskiaikaisia.

    Ihmiset hakevat medialta uhkakuvia ja jotain mitä saisivat pelätä ja media tarjoaa maksavien asiakkaiden rahoille vastinetta – skandaaleja, kriisejä ja syyllisiä. Sankareita ja roistoja, eli suurta draamaa kaiken kaikkiaan.

    Ketkä jaksaisivat kaivata tylsähköiltä kuulostavia, kokonaisvaltaisia rakennemuutoksia yhteiskuntaamme syyllisten sijaan?

    Yhteistyötä, ei kilpailua. Jos tutkijoiden ei tarvitsisi kilpailla apurahoista, heillä ei olisi mitään motiivia pimittää haittavaikutusepäilyjään. Jos lääketehtaiden ei tarvitsisi maksimoida voittojaan pärjätäkseen kilpailijoille, niiden ei tarvitsisi tyrkyttää asiakkaille ainakaan puolivalmiita tuotteita. Jos sairastavat eivät olisi lääketeollisuuden ensisijainen tulonlähde, kenties meidän ei tarvitsisi syödä niin paljon tai ainakaan niin pitkään lääkkeitä, vaan paranisimme nopeammin. Jos teollisuuden ylipäätään ei tarvitsisi maksimoida voittojaan myymällä mahdollisimman useita tuotteita, kenties 99 % tuotannon materiaalivirrasta olisi puolen vuoden päästä ostohetkestä vielä käytössä eikä jo heitetty pois kuten nykyään. *

    Tämä kuulostanee monien mielestä utopialta ja utopiaksi se tulee jäämäänkin jos tulemme vaatimaan kriisistä toiseen ratkaisujen sijaan syyllisiä. Ja syyllisiä tulemme vaatimaan luovien ratkaisujen sijaan luultavasti niin pitkään kuin jatkamme yhteiskuntamme pyörittämistä tällä äärimmäistä kilpailuhenkisyyttä, korruptiota ja puutteen illuusiota ruokkivalla läpimädällä rahatalousjärjestelmällä…

    Ehkä mielemme eivät vielä pysty näkemään rahatalousjärjestelmämme tuolle puolen. Vähemmän korruptioherkkien talousjärjestelmien, kuten yhteisluototusjärjestelmän saati resurssipohjaisen talouden vaatiminen on kulttuurillemme vielä liian vierasta, mutta on olemassa pienempiäkin askeleita yhteiskunnan vapauttamiseksi korruptiosta. Kun possunuhakohu on pinnalla, ensimmäinen syyllisten etsimistä rakentavampi ratkaisuehdotus on lääkepatenttijärjestelmän kriittinen tarkastelu eli näillä näkymin sen poistaminen kokonaan.

    Miksi patenttijärjestelmä pitäisi poistaa? No koska nykyinen patenttijärjestelmä on vanhentunut ja motivoi lähinnä kehittämään kehnoja ja kalliita lääkkeitä, joita asiakkaat joutuvat syömään mahdollisimman pitkään – luonnollisesti voittojen maksimoimiseksi.

    Kuka sitten edes yrittäisi kehittää uusia lääkkeitä ilman patentteja? Enemmän tai vähemmän valistunut arvaukseni lääkkeiden kehittämisen nykytilanteesta on se, että 90 % uuden lääkkeen kehittämiseksi tehdystä tutkimuksesta tehdään veronmaksajien rahoituksella yliopistoissa ja muissa tutkimuskeskuksissa. 10 % tutkimuksesta tehtäneen lääketeollisuuden rahoittamana, siitäkin suurin osa lienee käytettävän olemassa olevan patentin kiertämiseen tai julkisissa tutkimuslaitoksissa kehitetyn jo toimivan lääkeaineen tuotteistamiseen.
    Käytännössä siis me veronmaksajat maksamme ensin yliopistoille apurahoja, jotta nämä kehittäisivät lääkeaineita, jotka lääkeyhtiöt sitten ostavat alkuperäisiltä tutkijoilta pois. Sitten me veronmaksajat maksamme uudestaan lääkeyhtiöille, jotta kukin yhtiö voisi ostaa tai kehittää oman patentin alkuperäisestä lääkeaineesta. Lopuksi me veronmaksajat maksamme tuosta järjettömyyttä kannustavasta patenttijärjestelmän ylläpitämisestä ostamalla noita ylihinnoiteltuja lääkkeitä, joiden kehittämiskustannuksista maksoimme jo alun perin 90 % ainakin kun mukaan luetaan perustutkimus, infrastruktuuri jne.

    Siksi kannatankin Piraattipuolueen ehdotusta lääkepatenttien poistamiseksi ja lääkkeiden kehittämisjärjestelmän uudistamiseksi. Globaalin kapitalismin puolustus -kirjan juuri lukeneena yhdyn Piraattipuolueen sanoihin lääkepatenttijärjestelmän vaihtoehdosta:

    ”Tämänlainen malli saisi markkinoille aikaan enemmän kilpailua, ei vähemmän. Nykytilassa lääkemarkkinoille on vaikea tulla, koska tutkimuksen tekeminen on kallista ja patentit antavat olemassa oleville yrityksille monopolin valmistamiinsa tuotteisiin. Näin tietyn lääkkeen tuotannosta ei synny kilpailua ja sen hinta pysyy korkealla. Patenttijärjestelmän purkaminen vapauttaisi kilpailun ja heikentäisi uusien tulokkaiden riippuvuutta itsenäisestä tutkimustyöstä. Se toisi lääketuotannon todellisen markkinatalouden piiriin, romahduttaen lääkkeiden hintoja hyvässä tapauksessa jopa 70 prosentilla. Tämä on suunnitelmatalouden suora vastakohta.”

    Jukka Tuohimetsä
    29.08.2010 Turku

    *Alkuperäinen lähde: “Paul Hawken, Natural Capitalism, (1999) p. 81″

    Paul Hawken, Natural Capitalism, (1999) p. 81.
    Note: Since so many viewers have asked about this fact, I’ll include the whole paragraph from Natural Capitalism to provide more explanation:
    “In short, the whole concept of industry’s dependence
    on ever faster once-through flow of materials from depletion to
    pollution is turning from a hallmark of progress into a nagging signal of uncompetitiveness. It’s dismaying enough that compared with their theoretical potential, even the most energy-efficient countries are only a few percent energy-efficient. It’s even worse that only one percent of the total North American materials flow ends up in, and is still being used within, products six months after their sale.
    That roughly one percent materials efficiency is looking more and more like a vast business opportunity. But this opportunity extends far beyond just recycling bottles and paper, for it involves nothing less than the fundamental redesign of industrial production and the myriad uses for its products. The next business frontier is rethinking everything we consume; what is does, where it comes from, where it goes, and how we can keep on getting its service from a net flow of very nearly nothing at all – but ideas.”
    (emphasis added by Annie.)
    Annie adds: This statement is not saying that 99 percent of the stuff we buy is trashed. Think beyond your household to the upstream waste created in the extraction, production, packaging, transportation and selling of all the stuff you bought. For example, the No Dirty Gold campaign explains that there is nearly 2 million tons of mining waste for every one ton of gold produced; that translates into about 20 tons of mine waste created to make one gold wedding ring.

    http://www.storyofstuff.com/pdfs/annie_leonard_footnoted_script.pdf

    Tallennettu kategorioihin Kestäväkehitys, Politiikka, Yhteiskunta | Jätä kommentti

    Ekologinen joukkotuhonta

    Esitetään lisättäväksi rikoslakiin

    Ekologinen joukkotuhonta

    Joka jonkin taloudellisen, materiaalisen tai muun syyn vuoksi aiheuttaa toimillaan koko ihmiskunnan tai jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän elintärkeiden resurssien tai resurssin hävittämisen kokonaan tai osittain

    1)      tahallisesti tai törkeää välinpitämättömyyttä osoittaen

    2)      törkeää tietämättömyyttä osoittaen

    3)      saastuttaa tai tuhoaa vesivarantoja

    4)      saastuttaa tai tuhoaa hengitysilmaa

    5)      saastuttaa tai tuhoaa ruuantuotannolle välttämätöntä ruokamultaa

    6)      saastuttaa tai tuhoaa ruuantuotannolle välttämätöntä ekosysteemiä

    7)      saattaa ihmiskunnan ekologiset elämän edellytykset muutoin vaaraan elonkehää tai muita planetaarisia järjestelmiä manipuloimalla

    on tuomittava ekologisesta joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

    Yritys on rangaistava.

    ks.  Joukkotuhonta, Rikoslain 1 luvun 6 pykälä

    ks. Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä

    ks. http://www.adressit.com/oikeuspohjaveteen

    Turussa 10.06.2010 Jukka Tuohimetsä

    ps. Lakiehdotus syntyi valvotun yön jälkeen ja kirjoitettiin pikaisen rikoslain googlettamisen jälkeen nykyiseen muotoonsa. Siitä saa ja olisi hyvin toivottavaa antaa palautetta!

    Tallennettu kategorioihin Ilmastokatastrofi, Kestäväkehitys, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

    Rahatalousjärjestelmä – onko sille vaihtoehtoja?

    *Kirjoitettu alunperin Facebook-keskusteluun. Vastine Mikko Ellilän esittämään kritiikkiin.

    http://www.facebook.com/Justifer?v=wall&story_fbid=110686425642846

    Myös Neuvostoliitto oli rahatalousjärjestelmä.

    Zeitgeist-liike ei ole tieteellinen, vaan uskonnollinen. Rahatalouden vastustaminen on älytöntä resurssien tuhlaamista. Resurssien allokointi ei ole mahdollista ilman rahalla mittaamista.

    Onko uskomus siitä ettei resurssien “allokointi” ole mahdollista ilman rahalla mittaamista kuitenkin enemmän uskonnollinen uskomus? Mihin muuhun se perustuu kuin yhden tai kahden (läpeensä korruptoituneen) suunnitelmatalouden epäonnistumisiin ja ongelmiin?

    Itse luotan (lähes) absoluuttisesti vain matemaattisiin todistuksiin ja reaalimaailmasta ei ymmärtääkseni voi tehdä matemaattisia todistuksia yksinkertaisesti koska kaikkia muuttujia ei tunneta. (Tietoisuuden, aineen ja energian perimmäiset olemukset ja ominaisuudet ovat edelleen selvittämättä suhteellisuusteoriasta, kvanttifysiikasta ja neurologiasta huolimatta.)

    Eikä zeitgeist-liike käsittääkseni liikkeenä / liikehdintänä edes sinänsä vastusta markkinataloutta. Pyrimme suhtautumaan siihen vain avoimen kriittisesti, kuten kaikkeen muuhunkin maailmassa. (Ja pidän esimerkiksi itseäni vaatimattomasti yhtenä maailman parhaista zeitgeist-liikkeen kritisoijista.) Toivottavasti Mikko Ellilä tutustuisit Z-liikkeeseen hieman paremmin, niin että voisit tarjota meille tarkempaa kritiikkiä, jotta voisimme kehittyä edelleen! :)

    Epämääräisiä kommunisminpelkoon ja muihin ennakkoluuloihin perustuvia syytöksiä on valitettavasti hyvin vaikea ottaa rakentavasti.

    PS. Oletko katsonut dokumentin The Money Fix?

    Siinä esitellään oikein taloustieteen tohtorin toimin toinen resurssien”allokointi”järjestelmä – yhteisluototusjärjestelmä (eng. Mutual credit). Yhteisluototusjärjestelmä toimii kuten laajennettu vaihtopiiri, jossa henkilön tai yhteisön saldon sallitaan menevän väliaikaisesti miinukselle. Siten tuossa järjestelmässä esim. lamaa ei voi syntyä, koska “rahaa” on aina saatavilla reaalitalouden pyörittämiseen.

    Et ole tainnut myöskään lukea Jared Diamondin Romahdusta tai muutoin tutustua ihmiskunnan elintärkeiden resurssien tilaan maapallolla? Rahatalousjärjestelmä on erittäin tehokas maksimoimaan pienehkön eliitin (suuromistajien, pankkiirien) vallan, se on (ollut) kohtalaisen toimiva järjestelmä jakamaan niukkoja resursseja ja optimoimaan tuotantoa, mutta siihen ne edut sitten nähdäkseni loppuvatkin.

    Nykyinen rahatalousjärjestelmä on äärimmäisen lyhytnäköinen järjestelmä, se perustuu jatkuvalle kasvulle ja “kuluttajien uskoon markkinoihin”. Jos usko horjuu, koko järjestelmä horjuu. Jos kasvu loppuu, järjestelmä romahtaa. Ja mikäs toinen juttu kasvaakaan näennäisesti rajatta planeetallamme? Ainiin, sehän on syöpä. Ja syöpä saavuttaa kasvunsa rajat siinä kohtaa kun isäntäeliön resurssit on käytetty loppuun.

    Samoin on käymässä nykyiselle rahatalousjärjestelmälle. Kasvu pysähtyy, kun maapallon resurssit on käytetty loppuun. Jos lukisit tuon Romahduksen tai tutustuisit muutoin ko. resurssien riittävyyteen, sinäkin näkisit jatkuvan kasvun mahdottomuuden. Tai sitten kieltäisit tosiasiat sokeasti, kuten uskovaisilla on tapana. Kreikan ja Islannin talousromahdukset ovat vain alkusoittoa kun nykyinen rahatalousjärjestelmä alkaa tutista omaa mahdottomuuttaan.

    *Kirjoitettu alunperin Facebook-keskusteluun.

    Tallennettu kategorioihin Kestäväkehitys, Yhteiskunta, Zeitgeist | Jätä kommentti

    Yhteiskuntien elintärkeistä resursseista

    *Kirjoitettu alunperin Facebook-keskusteluun.

    http://www.facebook.com/Justifer?v=wall&story_fbid=110686425642846

    Kaikki toimivat ja kestävät yhteiskunnat perustuvat kestävälle resurssien käytölle. Lukekaa Jared Diamondin Romahdus, Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. ks.

    http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Tellus+voi+romahtaa+kuin+Gardar/HS20050510SI1AT02e0v

    Kaikki yhteiskunnat jotka ovat käyttäneet resurssejaan typerästi ovat romahtaneet: Pääsiäissaari, Mesopotamia, muinais Kreikka, Rooman imperiumi, Maya-kulttuuri, jne. jne.

    ps. Romahdus on tietokirja ja Jared Diamond mm. Suomen Akatemien kunniajäsen.

    http://www.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Mediapalvelut/Tiedotteet/Tiedotteet-20032/9982/

    Olen googlettanut useita tunteja kritiikkiä Jared Diamondin bestseller kirjaan Romahdukseen, suomeksi ja englanniksi – kovin kummoisia tieteellisten pääpointteja vesittäviä argumenttejä ei ole näkynyt…

    Eli olen tieteeseen ja logiikkaan uskova elämän haluinen ihminen. Lisäksi haluaisin nähdä maapallon ja ihmiskunnan pysyvän elinkelpoisena ainakin tuonne omaan eläkeikääni saakka ja jäävän elinkelpoiseksi, kun aika minustakin jättää.

    Nykytieteen mukaan ihminen on jo onnistunut tappamaan 50 % eliölajeista teollistumisen aikakaudella ja sen jälkeen, tuhonnut 80 % kalakannoista, kaatanut 50 % maapallon metsistä ja aiheuttanut toimillaan mittavat hävikit ruokamultaan, puhtaasta vedestä puhumattakaan. (lähde: Romahdus, muistin varassa)

    ks. http://www.lionsclubs.org/FI/content/programs_env_issues.shtml

    Kun loputkin metsät, kalakannat ja viljelyskelpoiset maat on saatu tuhottua ihmisten globaalille siviilisaatiolle tulee kaiken järjen mukaan käymään kuten kaikille muillekin elintärkeät resurssinsa tuhonneille yhteiskunnille – se romahtaa. Nykytiede (minkä referaatti Romahdus käsittääkseni on yli 200 lähdeteoksensa nojalla.) osoittaa tuon romahduksen koittavan vuoden 2050 paikkeilla.

    Ennen kuin itse ehdin eläkeikään, tulen näkemään nykyisellä vauhdilla kalakantojen joukkosukupuuton 2030 ollessani nelikymppinen – ja siis kalan häviämisen marketeista ja/tai muuttumisen vain rikkaiden herkuksi; viimeisten luonnonvaraisten metsien kaatamisen 2040 – riista ja puutavara katoavat suurimmalta osalta ihmiskuntaa; metsien hakkaamisen ja liikaviljelyn ansiosta maaperä on köyhtynyt niin köyhäksi, että ruuan tuotanto romahtaa 2050 – nykyisen n. miljardin nälkää näkevän ihmisen sijaan meillä on n. 6 – 7 miljardia nälkää näkevää ihmistä, joilla on viidakkoveitsien sijaan armeijoiden varmuusvarastojen turvin käytössään tuhansia ja taas tuhansia tankkeja, hävittäjiä ja ydinaseita…

    Kenties ihmiskunta keksiikin tällä kertaa jonkun ihmekonstin tuottaa elintärkeitä resursseja suurimmalle osalle ihmiskuntaa, niin että selviämme 2100-luvulle ilman katkeraa eloonjäämiskamppailua. Itse en laskisi sen varaan, eikä laskisi Jared Diamondkaan tai kukaan joka on nämä asiat millään tasolla tuntenut ja jonka olen tavannut.

    Jared Diamondin mukaan meillä on aikaa n. vuoteen 2015-asti muuttaa radikaalisti kehityksen suuntaa. Hän ei tosin kirjoissaan taida mainita virkkeelläkään globaalia ilmastokatastrofia, joka tulee tutkijoiden mukaan jouduttamaan kaikkien luonnonvarojen tuhoutumista…

    Ja kyllä olen Zeitgeist-liikkeen ’jäsen’ / aktiivi, koska näen tieteellisen menetelmän soveltamisen yhteiskuntamme tapaan käyttää resursseja ihmiskunnan, itseni ja lähimmäisteni parhaaksi toivoksi selvitä tästä vuosisadasta ns. ”normaaleilla” kärsimyksillä.

    Nykyinen rahatalousjärjestelmä on sen sijaan kollektiiviseen mielisairauteen verrattavissa oleva vitsaus, jonka voi liioittelematta katsoa olevan suurin yksittäinen motivoitsija ihmiskunnan itsetuhoisuuteen.

    En ainakaan tiedä mitään muuta järjestelmää tai ideologiaa mikä olisi koskaan ihmiskunnan historiassa villinnyt niin suuret massat tuhoamaan yhteiskuntiensa elinmahdollisuudet kuin seuraavan kvartaalin voittojen maksimointi. Valistakaa minua toki jos olen väärässä – ymmärtääkseni kuitenkaan esim. Pääsiäissaaren patsaiden pystytys vimma ei levinnyt juuri Pääsiäissaarta laajemmalle…

    ps. Kaivan lisää lähteitä sitten kun jaksan, jos joku sellaisia kaipaa. Koko artikkeli on kuitenkin kirjoitettu lähinnä muistin varassa tajunnan virtana pikaisesti jotain lähteitä googlettaen. Korjatkaa toki jos asiavirheitä pääsi pujahtamaan joukkoon. (Eli jos muistin Romahduksen sisältöä väärin.)

    Elämän haluisin terveisin,

    Jukka Tuohimetsä

    pps. http://www.facebook.com/group.php?gid=121103347918011&ref=ts

    Tallennettu kategorioihin Kestäväkehitys, Yhteiskunta, Zeitgeist | Jätä kommentti