Sikapandemian innoittama suuri ratkaisuehdotusten aalto?

Tuula Malin pohtii blogi-kirjoituksessaan “Sikapandemian suuri syyllisjahti“, miksi sikainfluenssarokotteita ei tutkittu tarkemmin ennen niiden käyttöönottoa, ja kenelle kuuluu vastuu rokotteiden sivuvaikutuksista, kuten narkolepsiasta. Malin myös arvostelee kansallisten terveysviranomaisten toimintaa rokotusten kanssa.

Niin, eihän kansa useinkaan ratkaisuja ja muutosta parempaan kaipaa vaan niitä syyllisiä ja syntipukkeja, vai miten on?

Malin kuitenkin itsekin kirjoittaa

-Jos uhka-arviot olisivat toteutuneet emmekä olisi varautuneet niin roikkuisimme nyt hirressä, toteaa haastattelemamme tutkimusprofessori Petri Ruutu Terveyden ja hyvivoinnin laitokselta.

Globaaliyhteiskuntamme on haavoittuvaisempi kuin koskaan. Mustansurman kaltaiselta rutolta saattaisi kestää vuosisatojen sijaan vain päiviä levitä kokonaisen mantereen reunalta toiselle matkustajavirtojen mukana. Silti possunuhakohu osoittaa oikeustajumme, viranomaiskäytäntöjemme ja ongelmienratkaisukykymme olevan aika keskiaikaisia.

Ihmiset hakevat medialta uhkakuvia ja jotain mitä saisivat pelätä ja media tarjoaa maksavien asiakkaiden rahoille vastinetta – skandaaleja, kriisejä ja syyllisiä. Sankareita ja roistoja, eli suurta draamaa kaiken kaikkiaan.

Ketkä jaksaisivat kaivata tylsähköiltä kuulostavia, kokonaisvaltaisia rakennemuutoksia yhteiskuntaamme syyllisten sijaan?

Yhteistyötä, ei kilpailua. Jos tutkijoiden ei tarvitsisi kilpailla apurahoista, heillä ei olisi mitään motiivia pimittää haittavaikutusepäilyjään. Jos lääketehtaiden ei tarvitsisi maksimoida voittojaan pärjätäkseen kilpailijoille, niiden ei tarvitsisi tyrkyttää asiakkaille ainakaan puolivalmiita tuotteita. Jos sairastavat eivät olisi lääketeollisuuden ensisijainen tulonlähde, kenties meidän ei tarvitsisi syödä niin paljon tai ainakaan niin pitkään lääkkeitä, vaan paranisimme nopeammin. Jos teollisuuden ylipäätään ei tarvitsisi maksimoida voittojaan myymällä mahdollisimman useita tuotteita, kenties 99 % tuotannon materiaalivirrasta olisi puolen vuoden päästä ostohetkestä vielä käytössä eikä jo heitetty pois kuten nykyään. *

Tämä kuulostanee monien mielestä utopialta ja utopiaksi se tulee jäämäänkin jos tulemme vaatimaan kriisistä toiseen ratkaisujen sijaan syyllisiä. Ja syyllisiä tulemme vaatimaan luovien ratkaisujen sijaan luultavasti niin pitkään kuin jatkamme yhteiskuntamme pyörittämistä tällä äärimmäistä kilpailuhenkisyyttä, korruptiota ja puutteen illuusiota ruokkivalla läpimädällä rahatalousjärjestelmällä…

Ehkä mielemme eivät vielä pysty näkemään rahatalousjärjestelmämme tuolle puolen. Vähemmän korruptioherkkien talousjärjestelmien, kuten yhteisluototusjärjestelmän saati resurssipohjaisen talouden vaatiminen on kulttuurillemme vielä liian vierasta, mutta on olemassa pienempiäkin askeleita yhteiskunnan vapauttamiseksi korruptiosta. Kun possunuhakohu on pinnalla, ensimmäinen syyllisten etsimistä rakentavampi ratkaisuehdotus on lääkepatenttijärjestelmän kriittinen tarkastelu eli näillä näkymin sen poistaminen kokonaan.

Miksi patenttijärjestelmä pitäisi poistaa? No koska nykyinen patenttijärjestelmä on vanhentunut ja motivoi lähinnä kehittämään kehnoja ja kalliita lääkkeitä, joita asiakkaat joutuvat syömään mahdollisimman pitkään – luonnollisesti voittojen maksimoimiseksi.

Kuka sitten edes yrittäisi kehittää uusia lääkkeitä ilman patentteja? Enemmän tai vähemmän valistunut arvaukseni lääkkeiden kehittämisen nykytilanteesta on se, että 90 % uuden lääkkeen kehittämiseksi tehdystä tutkimuksesta tehdään veronmaksajien rahoituksella yliopistoissa ja muissa tutkimuskeskuksissa. 10 % tutkimuksesta tehtäneen lääketeollisuuden rahoittamana, siitäkin suurin osa lienee käytettävän olemassa olevan patentin kiertämiseen tai julkisissa tutkimuslaitoksissa kehitetyn jo toimivan lääkeaineen tuotteistamiseen.
Käytännössä siis me veronmaksajat maksamme ensin yliopistoille apurahoja, jotta nämä kehittäisivät lääkeaineita, jotka lääkeyhtiöt sitten ostavat alkuperäisiltä tutkijoilta pois. Sitten me veronmaksajat maksamme uudestaan lääkeyhtiöille, jotta kukin yhtiö voisi ostaa tai kehittää oman patentin alkuperäisestä lääkeaineesta. Lopuksi me veronmaksajat maksamme tuosta järjettömyyttä kannustavasta patenttijärjestelmän ylläpitämisestä ostamalla noita ylihinnoiteltuja lääkkeitä, joiden kehittämiskustannuksista maksoimme jo alun perin 90 % ainakin kun mukaan luetaan perustutkimus, infrastruktuuri jne.

Siksi kannatankin Piraattipuolueen ehdotusta lääkepatenttien poistamiseksi ja lääkkeiden kehittämisjärjestelmän uudistamiseksi. Globaalin kapitalismin puolustus -kirjan juuri lukeneena yhdyn Piraattipuolueen sanoihin lääkepatenttijärjestelmän vaihtoehdosta:

”Tämänlainen malli saisi markkinoille aikaan enemmän kilpailua, ei vähemmän. Nykytilassa lääkemarkkinoille on vaikea tulla, koska tutkimuksen tekeminen on kallista ja patentit antavat olemassa oleville yrityksille monopolin valmistamiinsa tuotteisiin. Näin tietyn lääkkeen tuotannosta ei synny kilpailua ja sen hinta pysyy korkealla. Patenttijärjestelmän purkaminen vapauttaisi kilpailun ja heikentäisi uusien tulokkaiden riippuvuutta itsenäisestä tutkimustyöstä. Se toisi lääketuotannon todellisen markkinatalouden piiriin, romahduttaen lääkkeiden hintoja hyvässä tapauksessa jopa 70 prosentilla. Tämä on suunnitelmatalouden suora vastakohta.”

Jukka Tuohimetsä
29.08.2010 Turku

*Alkuperäinen lähde: “Paul Hawken, Natural Capitalism, (1999) p. 81″

Paul Hawken, Natural Capitalism, (1999) p. 81.
Note: Since so many viewers have asked about this fact, I’ll include the whole paragraph from Natural Capitalism to provide more explanation:
“In short, the whole concept of industry’s dependence
on ever faster once-through flow of materials from depletion to
pollution is turning from a hallmark of progress into a nagging signal of uncompetitiveness. It’s dismaying enough that compared with their theoretical potential, even the most energy-efficient countries are only a few percent energy-efficient. It’s even worse that only one percent of the total North American materials flow ends up in, and is still being used within, products six months after their sale.
That roughly one percent materials efficiency is looking more and more like a vast business opportunity. But this opportunity extends far beyond just recycling bottles and paper, for it involves nothing less than the fundamental redesign of industrial production and the myriad uses for its products. The next business frontier is rethinking everything we consume; what is does, where it comes from, where it goes, and how we can keep on getting its service from a net flow of very nearly nothing at all – but ideas.”
(emphasis added by Annie.)
Annie adds: This statement is not saying that 99 percent of the stuff we buy is trashed. Think beyond your household to the upstream waste created in the extraction, production, packaging, transportation and selling of all the stuff you bought. For example, the No Dirty Gold campaign explains that there is nearly 2 million tons of mining waste for every one ton of gold produced; that translates into about 20 tons of mine waste created to make one gold wedding ring.

http://www.storyofstuff.com/pdfs/annie_leonard_footnoted_script.pdf

Kategoria(t): Kestäväkehitys, Politiikka, Yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>